Kesäkuun kuukauden luku, −32,1 %, kertoo, kuinka paljon pienemmät valtion matkakulut olivat vuoden 2020 viideltä ensimmäiseltä kuukaudelta verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Koronakriisi on vaikuttanut valtion tekemiseen ja talouteen monilla tavoin. Matkakulujen tipahtaminen alkuvuonna verrattuna edellisvuosien kaltaiseen trendiin kertoo tästä omaa tarinaansa.
Valtion matkakulujen kehitystä kuluvalta ja edellisiltä vuosilta voi tarkastella valtion matkakuluraportilta.